Uutta suuntaa elämälle luonnonvaratuottaja koulutuksella

Olen Jasmin, 23-vuotias ja asun Siikalatvan kunnassa. Opettelen kuuntelemaan sydämen ääntä ja kulkemaan sen mukaan kohti onnellista arkea. Valmistuin kokiksi 2016 , mutta ravintolamaailman hektinen työ ei ole se oma juttu kuitenkaan. Lähdin opiskelemaan luonnonvaratuottajaksi Kainuun ammattiopistoon, koska kaipasin uutta suuntaa elämälle. Luonto on aina ollut lähellä sydäntä ja se tuntuukin oikealta ratkaisulta. Tykkään ulkoilla päivittäin joko yksin tai perheen kanssa. Olen lapsesta asti ollut paljon luonnossa ja vuodenkiertoon perustuva elämäntapa kiehtoo todella paljon. Olemme osa luontoa, joten annetaan sen hoivata ja parantaa meitä. 

Haluan kehittyä ihmisenä ja opetella kuuntelemaan luonnon viisautta ja sen ääretöntä kauneutta. Rakastan myös joogata ja viikoittaiset tunnit tuntuvat aina suorastaan taivaallisen hyvältä. Olen kiinnostunut myös suomalaisesta mytologiasta sekä meditoin usein. Lisäksi musiikki on lähellä sydäntäni.

Asun tällä hetkellä miehen ja 3-vuotian tytön kanssa ihanassa omakotitalossa suon laidalla. Meillä on tässä muutamia naapureita vieressä ja riittävästi omaa rauhaa. Olemme kaukana kaupungin pyörteistä. Meillä on täällä pari koiraa ja kissa. Pihasta löytyy pieni lampi ja rantasauna sekä lapselle leikkipaikka. Muutamia marjapensaita ja pari omenapuuta on tuolla pihan laidalla ja tarkoituksena on myös kesällä tehdä uusia istutuksia ja ehkäpä jonkinlainen hyötypuutarha. Kun pakkaset tulivat, niin aurasin lammen jäälle luistelukentän, jotta pääsee kokeilemaan tasapainoilua luistinten kanssa. Eka kerta meni ainakin hyvin!

Olen todella saanut uutta suuntaa elämälle, tai oikeastaan sitä aitoa minuutta esiin. Tämä koulutus antaa inspiraatiota, sekä ihania eväitä jatkaa matkaa. Paljon olen jo ehtinyt oppia, mutta vielä enemmän on opittavaa. Toivottavasti viihdyt mukana ja saat minulta myös inspiraatiota ja iloa elämääsi lisää.

Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *